Olin viimein vienyt auton purkamoon rutistettavaksi. Kuution meinasivat siitä tehdä. No se ei enää painanut meikäläistä sillä auton kanssa uhkuminen oli ohi minun osaltani. Aioin tästä lähdin olla ylpeä joukkoliikenteen käyttäjä, olinhan muuttanut Hesaan!

Maanantain aamiaisen jälkeen astuin ulos, kävelin patistellen itseäni Metrolle päin. Siksi patistelin, että kovin pelotti tuo Metro. Ei minulla ollut halituistakaan käsitystä siitä miten Metrossa tuli olla, miten sinne päästiin. Pahimpana asiana mielessäni oli, että jos satun olemaan yksin Metroasemalla (jos nyt sinne ikänänäni osaan edes mennä) niin miten käyttäydyn: tarvitseeko minun heiluttaa kättäni Metrolle, että se pysähtyy. Kotikulmillani ennen Hesaan muuttamistani pysäkillä oli yleensä aina Mattilan Oliivi, joka heilutteli kättään kaikille autoille, myös bussille, joten siellä ei tarvinnut asiasta murehtia. Mutta miten täällä suuressa kaupungissa. No niin, nythän jo ollaan täällä Metroasemalla. Ei kai täällä missään ole Lola Odusogaa, vai mikä sen nimi nyt oli. En kehtaisi typeryyttäni näyttää tuon ihanan tumman kaunottaren läsnä ollessa. Hänen ärrävikansa iskee minuun kuin entisen naapurin kirves kiveen. Tarkoitan sitä, että tuo äänellinen epäharmonia tuossa muuten niin täydellisessä, myös näyttävässä ihmisruumiissa aiheuttaa sen, mitä itse oletankin tällöin tapahtuvan, eli pikku epätäydellisyys tekee asiasta täydellisen, koska muuten ei olisi vertailukohtaa mihin tuota täydellisyyttä nojaisi. Onneksi muistin että Odusoga asuu Turussa. Tuskin hän täällä olisi, vaikka mistä sen tietää. Kansainväliset tummaveriköt liikkuivat Suomessa kuin naapurin vasikka navetassa: karkaa pannahinen vaikka avaimenreiästä, tai jopa kerran isännän reittä pitkin karsinasta varsinaisten lehmien joukkoon.

Kas, saavuinkin jo Metroaseman liepeille. Siellä näytti ihmisiä vaeltelevan sisäänkäynnin tuntumassa. Eipä näkynyt Lolaa (harmi sinänsä, mutta ehkä kuitenkin helpotus psyykkisen jäntevyyteni kannalta). Saattoihan hän kuitenkin olla jo raiteilla Metroa odottelemassa. Katsotaanpa, onneksi Metroraiteet olivat sellaisessa alanteessa, että saatoin jäädä katselemaan Metron tuloa menemättä varsinaiseen herhiläispesään. Tosiaan, Metron odottelua yksin tuskin tarvitsi pelätä, ja ehkäpä joku muu näyttää pysäyttämismerkinkin junalle kun se tulee.

Jäin joka tapauksessa katselemaan menemättä itse asemalla. Ylänteeltä näki melko hyvin miten ihmiset toimivat asemalla. Nojailin metalliaitaan ja katselin väen tungeksintaa. Ihmisiähän oli todella paljon, tokko nuo kaikki edes mahtuisivat Metron kitaan, vaikka onhan se pitkä kyllä, niin olen kuullut. Olipa joillain ihmisillä otsaa: siellä he lukivat muina miehinä jotain lehteä asemalla, ja joku puhui puhelimeen. Ei kai hän ollut herättänyt vastapuhujaa, kellohan oli vasta puoli seitsemän. No, saattoihan hän vain hermostuksissaan hämätä puhuvansa. Toivottavasti oli muistanut panna puhelimensa äänettömälle tai kokonaan pois päältä, ettei saisi muilta ihmisiltä makeita nauruja. Ehkäpä naurut eivät kuitenkaan olisi makeita, vaan happamia jopa kitkeriä. Ilkeitä nauruja, joita nauretaan ihmisille, jotka ovat elämässään epäonnistuneet, joiden hermostuneisuus saavuttaa sellaiset mitat, että ovat valmiita puhumaan itsekseen ääneen muiden ihmisten läsnässä. Ennen itsekseen puhuvia pidettiin omituisina hulluina, harvoin vaarallisina. Aika harmittomina joskus jopa velikultina, joita maailma oli päässyt hivenen kaltoin kohtelemaan. Mutta tämä puhelimenkäyttäjä oli kyllä siististi pukeutunut, oliko jopa liian siisti Metroon! Näyttipä tuolla nyt pari muutakin puhuvan luuriinsa. Ehkäpä kaikki heistä eivät hämänneet, vaan heillä oli oikeasti jotain tärkeää puhuttavaa. Tärkeäähän sen tuli olla, eihän sitä muuten tähän aikaan puhuttaisi puhelimessa. Toivottavasti eivät tosiaan olleet ketään herättäneet näin aikaisin. Itsekin nukkuisin vielä kernaasti, jos en olisi tätä työpaikkaa saanut. No ilman tätä työtä en edes olisi tässä Metropolissa. Tuolla joku näytti syövän jotain patukkaa. Oliko Mars vai mikä, vaikea sanoa näin kaukaa, punaista ja mustaa siinä näyttää olevan. Ehkäpä se on Tupla. Vaan onko liian lyhyt Tuplaksi, ehkä sittenkin Mars. Toisaalta voihan se olla joku kansainvälisempikin, saahan täältä Hesasta merkkejä vaikka mitä. Itse en kyllä saanut mitään alas aamulla, kun niin kiersi mielessä tämä ensimmäinen matka ja ensimmäinen työpäivä. No, ei se työpäivä vielä missään tunnu, kun Metromatka vaatii kaiken huomioni ja tarmoni. Ihmiset näyttävät aika rennosti ottavan tuon Metron odottelun. Jotkut jopa juttelevat toisten kanssa, no ne näyttävät kyllä ulkomaalaisilta. Ulkomaillahan Metroverkosto on niin kattava, että Hesan Metro on niihin verrattuna pieni kuin meidän entisen kissan reviiri. Se kun ulos lähti niin käveli portinpieleen, sitten navetalle ja sieltä sitten takaisin kotiin. Joskus internetissä näin Lontoo Cityn Metrokartan. Sinä yönä en nukkunut silmäystäkään. Mitä, tuolla nainen polttaa tupakkaa. Onpas sillä tumma tukkakin, liekö värjäytynyt tuosta käryttämisestä. Nyt tuolla portaita laskeutuu, huh, hetken verran jo luulin että siellä menee Kata Kärkkäinen, mutta ei ollutkaan. Enpä kehtaisi hänenkään ympäristössä nikotella Metrolipun ostamisen kanssa. Vai onko sittenkin Kata? Ohhoh, onneksi jäin katselemaan ennen kuin menen itse aktuaaliseen kissanhännänvetopaikkaan. Eipä kai se ole, vaikea sanoa kun on tuommoinen hattu päässä. Hänhän tuntee nykyään jonkinlaista vetoa korkeataiteita kohtaan, on kai jotain kirjojakin kirjoitellut ja maalailee myös. Ehkäpä maalarina saa tarvittavat rahnat, että on sitten varaa kirjoitellakin. No, eipä se kyllä Kata ole, sylkäisi noin rumasti kiskoille.

Tuolla nuo ulkomaalaiset kovin ovat äänekkäitä, ehkä niillä on kuulo huonontunut kun ovat suuressa maailmassa kovaäänisen liikenteen seassa tottuneet huutamaan toisilleen. Täällä kyllä riittäisi pienempikin ääni, vaikka onhan täälläkin tuota liikennettä. Iso mies katselee kovasti kelloaan, toivottavasti ei suutu, jos ei Metro pian ala tulla. Mitenköhän usein niitä mahtaa mennä. Riippuu kai siitä kuinka kaukaa se tulee, ja jos kyydittäviä on paljon niin ehkä menee kauemmin. Jotkuthan varmaan haluavat kuskin kanssa vaihtaa sanan tai pari, että ehkä siinä voi kotva vierähtää. Vai onkohan kuski näissä niin kuin lentokoneissakin niin suuri herra ettei sen kanssa parane jutella, voipi vaikka istua ihan lukkojen takana. No ehkä rahastaja sitten juttelee ihmisten kanssa enemmän. Vai onkohan näissä sitä rahastajaa, varmaan joku monttööri kuitenkin siellä mukana matkustaa. Mitäköhän se monttööri tarkoittaa. Kai se on sellainen yleismies mikä korjaa kaiken ja tietää paljon asioita. Toivottavasti se on turvallisen oloinen kaveri, eikä semmoinen nenäkäs hesalainen. Eilen kun olin auton ajanut romuttamolle, ja lähdin sieltä kävelemään asunnolleni, tai asuntola kai se vielä on, niin uskaltauduin vastaantulijalta kysymään ohjeita, kun en ollut varma olinko eksynyt niin eipä se viiksimies sanonut mitään vaan kovensi vauhtiaan vaan. Nyt en enää kyllä kysy mitään, vaikka katselen ensin miten muut tekee ja sitten teen perässä, vaikka en kyllä kellekään ala tähän aikaan soittelemaan, tuolla taas yksi hölisee puhelimeen. Vai pitääkö soittaa puhelimella sille Metrokuskille tai monttöörille, jos aikoo Metrolla matkustaa. Pitääköhän se matka varata etukäteen? Eipä nuo kaikki puhelimiinsa puhu, mutta jos he ovat varanneet matkan jo eilen tai aamulla soittaneet, sehän selittäisi miksi he näin aikaisin soittelevat puhelimillaan, ei kai kukaan muuten herättelisi tähän aikaan ketään, eikä virastotkaan ole vielä auenneet. Yllättävän pitkään monet näyttää puhuvan, ja samaan aikaan. Ei kai siellä Metrossa ole useampaa monttööriä puhelimiin vastaamassa. No voihan se kuskikin ottaa puheluita vastaan, vai voikohan se? eihän puhelimeen saa puhua edes henkilöautossa, miten sitten Metrossa. Onhan tuossa toki kiskot millä pysyy, mutta kuitenkin. Mutta vaikka kuskikin ottaisi puheluita vastaan niin tuollahan nyt näyttää puhuvan, hetkonen, ainakin neljä tyyppiä puhelimeen. Voihan se kyllä olla jonkunlainen yhteislinja, jossa nuo kaikki puhuvat ryhmäpuhelua Metrokuskin ja miksei monttöörinkin kanssa.

Harmillista kun ei tiedä. Eilen päivällä (tiistai) kävin kirjastossa netissä, mutta en viidessätoista minuutissa ehtinyt ymmärtää oikein mitään tuosta Metron käytöstä, eikä siellä näyttänyt oikein olevan kunnollisia ohjeitakaan miten Metrossa tulee toimia. Tai ei kai Metrossa tarvitse kuin istua, jos nyt istumapaikan sattuu saamaan, mutta mitä tulee tehdä ennen Metroon menoa. En ole vielä tuonne sisäänkäynnille uskaltanut mennä, eilen olisin etukäteen mennyt katsomaan, mutta siellä oli joku ihmisporukka hälisemässä. Odottelinkin siinä jonkun aikaa, mutta sitten joku niistä alkoi käpälöimään alapäätänsä niin päätin äkkiä lähteä asunnolleni, tai asuntolaani, ennen kuin sattuu mitään kummallista. Saattoihan se nainen kaivella lompakkoaan taskustaan tai kolikoita, mutta en halunnut jäädä katselemaan mitä se sieltä esiin onkii. Nytkin tuolla sisäänkäynnillä on joku mummo, joka kaivelee laukkuaan. Mitäköhän siellä laukussa on? Varmaan jotain lääkkeitä, rahakukkaro, ehkä joku osoitekirja. Tai miksi se kantaisi osoitekirjaa mukanaan. Ehkä se on menossa jonkun ystävättärensä luo, jota se ei ole nähnyt vuosiin ja on siksi ottanut osoitemuistion mukaan. Nuo vanhuksethan tuntuu aina heräilevän joskus viiden aikaan aamulla. Mistähöhän sekin johtuu? Onkohan ennen aina herätty niin aikaisin vai onko ne vanhuuttaan alkaneet herätä niin aikaisin. Itse olen miettinyt, että ehkä nuoremmat ihmiset tarvitsee enemmän unta, koska niiden aivoilla on paljon käsiteltävää, tai ehkä niiden aivot vielä jaksaa käsitellä enemmän asioita. Sitten kun vanhenee niin aivot väsyvät ja unentarve vähenee. Olen ajatellut niin, että ihmiset nukkuessaan käsittelevät asioita mitä ne eivät muuten pysty järkensä avulla käsittämään, tai ehkei niitä pysty ollenkaan käsittämään, mutta aivot öisin nukkuessaan prosessoi niitä meidän ajatuksia mitä päivisin kelailemme. Muistaakseni joku on kirjoittanutkin jotain tällaista, en ole varma. Unet on sitten näiden prosessointien sivutuotetta, sekavia kuvaelmia, missä kuitenkin on aina jotain tuttua. Ainakin itse näen kummallisia unia, joita en pysty millään käsittämään vaikka kuinka niitä miettisin. Kerran mietin ja uumoilin kokonaisen päivän yhtä näkemääni unta. Kirjoitin sen ylöskin ja yritin sitä tulkita monin eri tavoin. En kuitenkaan tajunnut siitä mitään, ja lopuksi nukahdin. Sitten en nähnytkään mitään unta pariin viikkoon. En tiedä mutta, ehkä tajuntani laittoi minulle stopin etten yrittäisi liikaa tulkita tuntematonta, etten tulisi sekopääksi. Nehän tuppaavat usein semmoiset ihmiset, jotka liikaa kiinnostuvat joistain sopimattomista asioista niin sitten lopuksi upota sinne kuvittelemaansa maailmaan. Niinkuin vaikka ufoihmiset. Olen käsittänyt, että kun liikaa tutkii niitä ja lukee kaiken asiaan liittyvän kaiken inhottavan nautojen silpomisista lähtien niin siinä kyllä turmeltuu aivot ja sitten jotain kummallista tapahtuu. Voihan sitä tapahtua jotain merkillisen mukavaakin, mutta usein kuitenkin jotain kieroutunutta ja sairaalloista. Se on kuin joku riippuvuus, minkä on itse rakentanut, mikä ei ole ollenkaan fyysistä, vaan itse kehitettyä. Mutta kun sinne liikaa uppoutuu ei sieltä niin vain enää tullakaan ulos, ei sitten vaikka haluaisi, jos on liian syvällä.